Tiedote tulevilta OTW:n johtokunnan uusilta jäseniltä

Dianen tekemä banneri jossa on miehen ja naisen ääriviivat sekä puhekuplia, joista yhdessä on OTW:n logo ja toisessa teksti 'OTW Announcement' (OTW:n ilmoitus)

OTW:ssa (Transformatiivisten teosten järjestö) on viime päivinä tapahtunut paljon muutoksia. Nykyinen johtokunta on ilmoittanut eroavansa tehtävistään 15. joulukuuta lähtien. Tiedämme, että tämä on aiheuttanut hämmennystä, ja haluamme selventää tämänhetkistä tilannetta:

  • OTW ja sen projektit, mukaan lukien Archive of Our Own – AO3 (Oma Arkisto), Fanlore ja Transformative Works and Cultures – TWC (Transformatiiviset teokset ja kulttuurit), jatkavat toimintaansa normaalisti. Vapaaehtoisemme jatkavat tehtäviensä hoitamista koko tämän prosessin läpi. Voitte luottaa siihen, että kaikkien ensimmäisenä tavoitteena on, että järjestön ja sen projektien toiminta jatkuu kitkattomasti.
  • Me, Matty Bowers ja Atiya Hakeem, aikaisemmin tässä kuussa valitut uudet johtokunnan jäsenet, astumme johtokunnan tehtäviin 1. joulukuuta. Meillä pitäisi olla pääsy kaikkiin työkaluihin ja tietoihin hyvissä ajoin ennen 15. päivää.
  • Meillä on pitkä ulkoisen ja sisäisen palautteen pohjalta laadittu lista asioita, jotka täytyy hoitaa, sekä omat suunnitelmamme järjestön tulevaisuutta varten. Aiomme alkaa hoitaa asioita tärkeysjärjestyksessä näiden pohjalta.
  • Olemme sitoutuneita julkistamaan budjetin vuodelle 2016 niin pian kuin mahdollista. Tärkeä osa tätä prosessia on laatia luonnos ja pyytää sen pohjalta palautetta OTW:n tiimeiltä. Riippuen tämän hetkisen luonnoksen tilasta voi olla, ettei tämä tapahdu ennen vuoden 2016 alkua. Tiedämme enemmän 1. joulukuuta, kun saamme nähdä nykyisen luonnoksen.
  • Olemme kuulleet kaikki kysymykset seuraavasta vaalikaudesta ja siitä, mitä tapahtuu johtokunnan tyhjille paikoille. Teemme parhaamme tiedottaaksemme tästä mahdollisimman pian, mutta emme voi virallisesti antaa tiedotteita tai tehdä päätöksiä asian suhteen ennen joulukuun alkua.

Muistakaa, että tämä työ on vielä kesken! Meillä on paljon tietoa kerättävänä ja paljon työtä edessä. Tämä uusi alku on saanut paljon sekä sisäistä että ulkoista tukea ja olemme erittäin kiitollisia kaikille, jotka ovat tarjonneet apua. Yritämme parhaillaan järjestää tietomme ja resurssimme niin, että pääsemme asiaan mahdollisimman pian.

Kiitos tuestanne ja osoittamastanne luottamuksesta.

—Matty and Atiya (Lady Oscar)
Tulevat johtokunnan jäsenet

Tämän uutispostauksen käänsivät OTW:n vapaaehtoiset kääntäjät. Jos haluat lukea lisää työstämme, käy tutustumassa Käännös-toimikunnan osioon transformativeworks.org-sivustolla.