
Olet saattanut viime aikoina todistaa äänekästä juhlimista ja ilotulituksia Archive of Our Ownin ilmiömäisen miljoonannen faniteoksen kunniaksi. Faniteosten luojat ja lukijat sekä vapaaehtoiset ja fanit juhlistivat tätä virstanpylvästä riemulla ja ällistyttävällä faniteosten vyöryllä ja jopa infograafilla! Kuten yksi sivuston koodareista asian ilmaisi, koko helmikuu oli täynnä “univelkaisten levottoman innostunutta pyörähtelyä”.
Ja mikä parasta, se ei edes ollut ainoa AO3:n vuonna 2014 saavuttama upea virstanpylväs. Yli miljoonan faniteoksen lisäksi sivusto on saavuttanut yli neljännesmiljoonan käyttäjän rajan—ja heidän määränsä jatkaa kasvuaan joka päivä!
Esteettömyydestä, designista ja teknologiasta vastaava toimikunta muodostuu monista univelkaisista levottomasti pyörähtelevistä koodareista, jotka rakentavat Arkistoa omalla ajallaan. Toimikunnasta tiedetään kertoa, että viime aikoina on päästy myös muihin, vähemmän näkyviin mutta aivan yhtä tärkeisiin saavutuksiin:
- Olemme lisänneet uusia palvelimia ja uudelleensijoittaneet vanhoja parantaaksemme Arkiston suorituskykyä ja vikasietoisuutta. Tekemänne lahjoitukset ovat mahdollistaneet tämän kaiken!
- Arkiston vuonna 2011 luotu Tumblr-tili on kasvanut nopeasti. Toimikunta on tehnyt paljon töitä informatiivisen ja innovatiivisen sisällön eteen, ja heidän ponnistelunsa ovat tuottaneet tulosta!
- Arkiston Twitter-tili on hyvin lähellä 20 000 seuraajan rajan rikkoutumista! Toimikunta on riemuissaan siitä, että tieto sivuston tai palvelinten ongelmista saavuttaa käyttäjät.
- Tämän vuoden alussa AO3:n sivulataukset nousivat melkein 50 miljoonaan viikossa. Määrä on lähes kaksinkertainen viime tammikuuhun verrattuna ja kasvaa edelleen tasaisesti.
AO3:n monet vapaaehtoiset kehittävät sen ominaisuuksia jatkuvasti, ja riemukkaan juhlinnan keskelläkin he tekevät suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nähdäksesi joitakin AO3:een suunniteltuja ominaisuuksia, käy lukemassa “The Road Ahead” -osio AO3:n koko ajan päivittyvästä etenemissuunnitelmasta (englanniksi).
Jos yksikin noista miljoonasta faniteoksesta oli sellainen, jonka kokemisesta tai luomisesta nautit, auta toimikuntiamme jatkamaan Arkiston rakentamista faniyhteisölle hyödylliseksi ja arvokkaaksi työkaluksi. Vapaaehtoistyöntekijämme esteettömyydestä, designista ja teknologiasta, laadunvalvonnasta ja testauksesta, avainsanojen järjestelystä, järjestelmistä, väärinkäytösten selvittämisestä ja käyttäjätuesta vastaavissa toimikunnissa lahjoittavat avokätisesti aikaansa ja energiaansa varmistaakseen, että sivusto toimii moitteettomasti, ja tuodakseen rakastamasi AO3:n ulottuvillesi.
Vähintään 10 Yhdysvaltain dollarin suuruinen lahjoitus auttaa meitä ottamaan seuraavat askeleet kohti kahden miljoonan faniteoksen kunniaksi järjestettäviä juhlia!