
Kymmenvuotisjuhlasarjamme Archive of Our Own – AO3:sta (Oma arkisto) alkaa Francesca Coppasta. Francesca on OTW:n (Transformatiivisten teosten järjestö) perustajajäsen ja sen pitkäaikaisin johtokunnan jäsen (hän oli hommissa viisi vuotta). Hän toimii yhä OTW:n parissa.
Francesca oli innoissaan mahdollisuudesta olla osa tätä sarjaa. Näin hän kertoi:
Lähes koko ikäni olen opiskellut ja OTW on ollut ehdottomasti paras käymäni opinahjo. Niinhän sitä sanotaankin: “kaiken, mitä minun tarvitsi oppia, opin OTW:ltä!” Minulla on niin hyviä muistoja alkuajoista kesältä 2007, jolloin AO3 aloitettiin. Tapaamiset kestivät tunteja! Naomi Novik ja Michele Tepper arvioivat teknologioita ja suunnittelivat käyttäjäkokemusta, ja Rebecca Tushnet ja Susan Gibel tekivät paperitöitä voittoa tavoittelemattoman järjestön perustamiseksi ja loivat toimintaamme säätelevät säännöt ja toimintatavat. (Olen sitä mieltä, että Susan on aikaisen OTW:n hiljainen sankari.)
Samaan aikaan olin itse järjestämässä vapaaehtoisia toimikuntiin. Pyysimme ihmisiä, jotka olivat “Valmiita palvelemaan”, kertomaan meille taidoistaan ja mielenkiintonsa kohteista, ja se oli hyvin vaikuttavaa ja liikuttavaa: Meillä oli asianajajia, ohjelmoijia, pr-ammattilaisia, tietokanta-asiantuntijoita, ammattivarainhankkijoita, järjestelmäylläpitäjiä, journalisteja, liikkeenjohdon konsultteja, kirjanpitäjiä ja teknisiä kirjoittajia. Oli niin paljon asiantuntijuutta ja niin montaa erilaista asiantuntijuutta, ja sitä kaikkea tarjottiin meille rakkaudesta.
Tämä on minulle se tärkein asia, se mitä ajattelen eniten nykyään: että OTW:ssa ja AO3:ssa yhteisö on tärkeintä. Fandomien luoma verkosto, jossa on vahvoja siteitä (“Kuolisin vuoksesi”) ja heikompia siteitä (“Hei, me oltiin joskus samassa fandomissa”), mutta toisaalta myös jaetun identiteetin siteitä (“olet joskus rakastanut jotakin asiaa samalla tavalla kuin minäkin!”), jotka saavat meidät tunnistamaan toisemme, kun näemme t-paidan, tarran tai avoimen välilehden. Kuljemme kaikki yhdessä kohti samaa tavoitetta. Olemme juuri sitä, mitä verkon oli tarkoitus olla: ihmisten verkosto, joka rakentaa jotakin yhdessä ja pitää sen käynnissä.
OTW on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka projekteihin kuuluvat AO3, Fanlore, Open Doors, TWC ja Legal Advocacy. Olemme fanien pyörittämä, täysin lahjoitusten varassa toimiva vapaaehtoisorganisaatio. Lisätietoja OTW:n toiminnasta. Tämän uutispostauksen käänsivät OTW:n vapaaehtoiset kääntäjät. Jos haluat lukea lisää työstämme, käy tutustumassa Käännös-toimikunnan osioon transformativeworks.org-sivustolla.